Rakkaus Raamattuun

Jesus said to him, “I am the way, the truth, and the life. No one comes to the Father except through me." (Joh. 14:6)

Rakkaus Raamattuun

Jesus said to him, “I am the way, the truth, and the life. No one comes to the Father except through me." (Joh. 14:6)

Ilo

Jobin kärsimys osa 3.



Luvattuun maahan pääsee vain ne ihmiset, jotka hylkäävät kaiken omansa. Mitä Jeshua tästä sanoi? Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni (Luuk. 14:33). Job menetti lapsensa, karjaansa ja lopulta terveytensäkin, muiden ihmisten kunnioituksen, ystäviensä ja vaimonsa tuen. Sen sijaan Job oppi tuntemaan Jahven ja sielunsa kautta itsensä.

Tämän lisäksi minusta itsestäni tuntui siltä kuin viimeinenkin ruoste olisi hiottu minusta pois kivuliaalla tavalla ja luottamus toiseen ihmiseen meni täysin. Sen sijaan luottamus, Herran iankaikkiseen apuun ja armoon lisääntyi entisestään. Tämä on oma kokemukseni, eikä päde välttämättä kaikkien kohdalla.

Miten sitten hänen ystävänsä? He saavat opetuksen. Jahve pitää Jobin puolta ja tarttuu Jobin ystäviin sanomalla heille, että Hän on vihastunut heihin, koska heidän puheensa oli vastoin totuutta (Job. 42:7). Se tehtiin kyllä heille selväksi. Sama on tänä päivänä. Kyllä me saamme tietää, mitä me teemme väärin ja se on hyvä asia, jotta voimme tehdä parannusta. Kyse on totuuden tulemisesta ilmi. Se on välttämätöntä. Jeshuahan sanoi, että hän on totuus. Jahve siis koetteli ja opetti sekä Jobin että hänen vaimonsa ja ystävänsä kaikki samalla kertaa. Jobin elämää siunattiin hänen loppuelämänsä ajan. Ystävät saivat nähdä, että Jahve ei ollut hylännyt Jobia, päinvastoin. Jahve siunasi Jobia ja antoi hänelle kymmenen lasta ja lisäksi kaksinkertaisesti takaisin sen mitä hän oli menettänyt karjaansa. Jahven tarkoitus toteutui eli se, että Job pääsi taivaaseen jo elinaikanaan eli hänen sielunsa kehitys oli taivaallisen hyvä ja Jobin elinaikana se ehti entisestään kehittyä huippuunsa.

Ralf K. kysyy minulta kerran: ”Miksi Job ei rukoillut, vaan oli hiljaa?” Job ei tuskassaan ja ahdingossaan ymmärtänyt rukoilla. Myöskin kolme ystävää olivat hiljaa – heidän olisi kannattanut rukoilla, jotta olisivat valinneet sanansa paremmin. Sama koski minua. Rukoilin liian vähän. Olisin päässyt vähemmällä. Opin kyllä lopulta rukoilemaan Isä meidän rukouksen aamuin, illoin, kuten Luther jo aikoinaan teki. Se oli kuitenkin muistaakseni aivan liian myöhään. Tiedän kuitenkin, että Jahve otti sen huomioon lopputuloksessa. Se ei kuitenkaan ole mikään kiitettävä, saati ylistettävä asia, että yrittää hampaat irvessä pärjätä ilman riittävää määrää rukousta, vaan pikemminkin päinvastoin. Maallinen isäkin tahtoo, että kertoisit hänelle kaikki huolesi, jotta hän voisi sinua auttaa, saati sitten Jahve. Rukous tarvitaan pahan pitämiseksi loitolla. Siihen jokaisen on turvauduttava.

Mitä tarkoittaa Job 42:5? Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Tämä viittaa ensinnäkin siihen, että raskaiden aikojen ja koettelemusten yksi päätarkoituksia on se, että sielu nostatetaan ylös. Egon on väistyttävä ja se väistyy vain kovassa kuumuudessa, tulessa eli koettelemuksissa. Jobille kävi näin. Jahve antoi Jobin myös purkaa sisintään ja ahdistustaan julki ja vastasi hänelle vasta sitten. Hän on luonut ihmisen tuntevaksi ja ajattelevaksi yksilöksi. Kyllä ihminen saa purkaa itseään. Pahempi asia on, jos kaiken vain kätkee sisimpäänsä. Siellä kätketty tekee tuhoaan. Ihminen jäätyy sisältä käsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut ei tarkoita sitä, että olisi ulkoisilla silmillään nähnyt Jahven. Se tarkoittaa, että kun sielu avautuu, niin sinä tunnet Herran. Sen mikä on syvyys, leveys ja pituus. Näet Hänet siis sisäisillä silmilläsi, alat nähdä Hänen luomansa näkymättömän. Job koki sen, mikä jokaisen pitäisi kokea: Herra on aina kanssasi, vaikka sinusta tuntuisi miltä hyvänsä. Hän on kanssasi 24/7. Kuinka rauhallinen, levollinen ja tyyni sinun olotilasi onkaan, kun sen ymmärrät. Jahve tiesi kuinka paljon Job kestää. Hän kesti paljon. Herra koetteli Jobia. Meidät seulotaan kaikki. Mitä paremmin pärjäämme maailmassa Jahven lakia noudattaen, sitä enemmän meillä on aarteita taivaassa. En puhu lakihenkisesti ottaen, vaan sydämesi halusta.

Tässä on sekin puoli, että Job ja kaikki muutkin, jotka pääsivät elinaikanaan Luvattuun maahan, ovat voineet koko ajan, maailmaan syntymisensä jälkeen, olla näkymättömissä taistelemassa pahan joukkoja vastaan. Suurimmat taisteluthan käydään näkymättömissä. Taistelua käydään taivaan herruudesta. Tiedän, että paholainen ei ole päässyt edes kynnykselle. Se olisikin enää mahdotonta Herran ristinkuoleman takia, mutta me taistelemme sieluista. Alter egon tai maailmassa olevan on tultava uskoon päästäkseen taivaaseen. Paholainen pitää kaikista sen puoleen kääntyneistä kynsin hampain kiinni. Niin tekee Jahvekin, koska Hän rakastaa meitä.

Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room. 8:38-39).

Kun lukee Jobin kärsimyksestä, niin ei voi olla ajattelematta, jälleen kerran, Herran Jeshuan kärsimystä. Hän oli silloin 100%:sti ihminen. Ihmiset olivat seuranneet häntä ja kuunnelleet hänen opetuksiaan. He hurrasivat häntä ja halusivat hänet kuninkaakseen. Hän kieltäytyi, ei ollut vielä sen aika. Sen jälkeen ihmiset hylkäsivät hänet. He pahoinpitelivät hänet. He ristiinnaulitsivat hänet. Tällainen on ihminen: vain tomua, eikä kunnioitettava ollenkaan. Ihminen käänsi selkänsä Herralle ja hylkäsi hänet täysin pahan armoille. Ihminen jätti hänet aivan ypöyksin. Minusta se on häpeä. Voi kunpa me nyt ottaisimme opiksemme. Voi kunpa me ottaisimme Ralf K:n vastaan riemusaatossa. Nyt olisi jo sen aika.

Yhä uudestaan Ralf K. tuo eteeni ihmisiä jo ammoisista ajoista. Aina käy ilmi, että nämä ihmiset ovat ne, jotka pääsivät taivaaseen elinaikanaan. Hän haluaa, että kerron heistä teille. Heidän on kunnia. Yhä uudelleen yksi kerrallaan kerron heistä. Mieltäni sykähdyttää nämä ihmiset. Kun olen joutunut pettymään karvaasti ihmiseen, niin näiden ihmisten valinnat lohduttavat minua siitä, että toisinkin voi olla. Näen ihmissukukunnan kaikki tyynni pelkkänä tomuna. Ihmettelen Sinua Jahve, mikä on ihminen, että häntä muistat? Ihminen, että pidät hänestä huolta? Ihminen, että häntä rakastat yli oman itsesikin? Ihminen on vain mato, se on todistettu monen monta kertaa. Ja nyt kun herra antaa kuulua itsestään, niin pelkään, mikä hässäkkä tästä syntyy. Pysyykö ihminen matona ja tomuna edelleen? Olisiko mitenkään mahdollista, että ristiinnaulitsemisen sijasta toivotetaan tämä ihmeellinen mies tervetulleeksi siten, että osoitamme olevamme muutakin kuin kuivunut lehti, jota tuuli (paholainen) tuivertaa sinne, tänne. Olisiko mahdollista, että kaikki jo liittyisimme hänen joukkoihinsa ja osallistuisimme puhtaalla sydämellä, riemulla ja vapaaehtoisesti hänen rinnallaan kaikkeen siihen, mihin hän meidät haluaa johdattaa?

Aamu sarastaa jo – otamme Ralfin vastaan avosylin!